Postia Anne Holmlundille

Posted on helmikuu 13, 2013

10


Tasa-arvoinen avioliittolaki

Anne Holmlund on noussut otsikoihin tasa-arvoisen avioliittolain vastustajana ja hidastajana. Holmlund kirjoittaa vastauksessaan kansalaisen sähköpostiviestiin: ”Avioliittolailla ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa. Mikäli tämä olisi ihmisoikeuskysymys, olisimme ajat sitten saaneet huomautuksen EU:n ihmisoikeustuomioistuimelta.”

Auki purettuna argumentti on seuraavanlainen:

 

Premissi 1: Jos avioliittolaki on ihmisoikeuskysymys, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antaa huomautuksen Suomelle asiaa koskien. (Korjasin Euroopan, koska EU:lla ei ole ihmisoikeustuomioistuinta.)
Premissi 2: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole antanut huomautusta Suomelle asiaa koskien.
Johtopäätös: Avioliittolaki ei ole ihmisoikeuskysymys.

 

Holmlundin argumentin ensimmäinen premissi on kyseenalainen. Kenties olemme tehneet virheen, kun emme ole ymmärtäneet, että avioliittolaki on ihmisoikeuskysymys. Vaikka oikeutta avioliittoon myös samaa sukupuolta olevan kanssa ei mainita ihmisoikeuksien julistuksessa, tämä ei tarkoita, että näin tulisi olla. Ihmisoikeuksien julistuksen artiklan 16 ensimmäinen kohta voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: ”Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla (ja muiden sukupuolten edustajilla?) on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta johtuvia rajoituksia. Marriage equality Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.”
Ennen vaaleaihoisen ja tummaihoisen avioliitto ei ollut mahdollinen, mutta nykyisin avioliittoa rotuun tai kansallisuuteen katsomatta pidetään ihmisoikeuskysymyksenä, ja se on mainittu ihmisoikeuksien julistuksessa. Kenties tällä kertaa olemme erehtyneet rajoittaessamme avioliiton seksuaalisen suuntautumisen perusteella, aivan kuten aikaisemmin he erehtyivät rajoittaessaan avioliiton rodun ja kansallisuuden perusteella.

 

Tämän jälkeen Holmlund kirjoittaa: ”Rekisteröidyn parisuhteen osapuolilla on Suomen lain mukaan KAIKKI samat oikeudet kuin aviopareilla pois lukien oikeus samaan sukunimeen sekä oikeus ei-biologisen eli ulkopuolisen lapsen adoptioon. Sukunimiasia on mielestäni täysin yhdentekevä (ja voidaan todella pienellä säädösmuutoksella hoitaa) ja adoptiossa taas on AINA kyseessä lapsen etu ja hänen oikeutensa vanhempiin, ei koskaan aikuisten keskinäiseen tasa-arvoon perustuva oikeus saada adoptoida lapsi. Adoptio ei ole millään muullakaan tavalla tasa-arvoinen, sillä siihen sisältyy lukuisia rajoituksia mm. iän, terveydentilan, sosiaalisen aseman sekä adoptiovanhempien taustan suhteen.”

Nämä väittämät ovat ongelmallisia ainakin kahdesta syystä:

1.) Hän sivuuttaa muut syyt, joiden vuoksi ihmiset haluavat naimisiin. Monet heteroparit menevät naimisiin ilman aikomuksia ottaa yhteistä sukunimeä tai adoptoida lapsia. Muita syitä avioitumiseen voivat olla esimerkiksi halu osoittaa olevansa sitoutunut kumppaniin sekä halu osoittaa muille olevansa varattu ja kumppanin olevan varattu ja vakavassa suhteessa, romanttinen kaipuu naimisiinmenolle, häiden viettäminen ja niin edelleen. Valtion ei tule määritellä, mitkä ovat hyväksyttäviä syitä avioliitolle ja mitkä turhia ottamalla kannakseen, että ”samaa sukupuolta olevat eivät tarvitse avioliittoa, koska rekisteröity parisuhde korvaa avioliiton”.

2.) Holmlund väittää rivien välissä, että on lapsen etua vastaan, jos vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. American Psychological Association, The California Psychological Association, The American Psychiatric Association ja The American Association for Marriage and Family Therapy kirjoittavat amicus curiae-vetoomuksessaan, että ”Ei ole tieteellistä perustaa ajatella, että homo- ja lesbovanhemmat olisivat yhtään vähemmän kykeneviä huolehtimaan lapsistaan kuin heterovanhemmatkaan tai, että heidän lapsensa olisivat yhtään vähemmän terveitä tai sopeutuneita”. Tutkimusten mukaan vanhempien homoseksuaalisuus ei vaikuta esimerkiksi lasten itsetuntoon, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen, käyttäytymisongelmiin, pärjäämiseen sosiaalisessa ympäristössä, hyperaktiivisuuteen, epäsosiaalisuuteen tai emotionaalisiin ongelmiin. Samaa sukupuolta olevien vanhempien kasvatus ei myöskään aiheuta sukupuolihämmennystä lapsissa.

Holmlund kirjoittaa, että perheen sisäinen adoptio ”on lapsen edun mukaista, sillä parisuhteen osapuolet ovat todennäköisesti joka tapauksessa kumpikin lapsen tosiasiallisia huoltajia ja hänelle läheisiä”. Olisi kuitenkin näiden lasten edun mukaista, jos heidän vanhempansa voisivat myös avioitua. Lapset hyötyvät avioliiton tuomasta turvallisuudesta ja vakaudesta sekä siitä, että heidän vanhempansa kokevat vähemmän stressiä, voivat fyysisesti ja psykologisesti paremmin ja ovat taloudellisesti vakaampia. Täten voidaan odottaa lasten voivan paremmin, mikäli heidän vanhempansa voivat muodostaa laillisesti tunnustetun avioliiton. Näin Holmlundin perustelu lasten etuun vedoten johtaakin itseasiassa lopputulokseen, että samaa sukupuolta olevien parien tulisi voida avioitua. On lasten etu, että heidän tosiasialliset vanhemmat voivat avioitua näin halutessaan. Aikaisemmin mainitut tahot lopettavat amicus curiae-kirjeensä johtopäätökeen: ”Ei ole tieteellistä perustaa erotella samaa sukupuolta olevia pareja ja heteropareja avioliittoon liittyvien laillisten oikeuksien, velvollisuuksien, etujen ja taakkojen suhteen.”

Samaan lopputulokseen tulee myös Canadian Psychological Association: ”CPA:n katsaus psykologisiin tutkimuksiin on johtanut meidät päätelmään, että samaa sukupuolta olevien parien lapset eivät eroa heteroparien lapsista psykososiaalisessa kehityksessä, sukupuolen kehityksessä tai sukupuoli-identiteetiltä.” Canadian Psychological Association kirjoittaa, että ”lapset hyötyvät vanhempiensa lisääntyneestä hyvinvoinnista, joka seuraa, jos yhteiskunnalliset instituutiot tunnustavat ja tukevat heidän suhdettaan.” CPA ilmaisee vielä huolensa, että ”eräät tahot tulkitsevat väärin psykologisten tutkimusten tuloksia saadakseen tukea omille käsityksilleen”.

Samaan lopputulokseen tulevat myös The Australian Psychological Society, The Child Welfare League of America, the North American Council on Adoptable Children sekä lukuisat muut tahot ja tutkimukset.

I love my moms Tieteellisten tutkimustulosten ollessa näin yksimielisiä on ihmeellistä, miten Holmlund on päätynyt käsitykseensä, että olisi lapsen edun vastaista, jos hänen vanhempansa ovat samaa sukupuolta. USA:n, Kanadan ja Australian johtavat psykologiset seurat ovat päätyneet hänen kanssaan vastakkaiseen tulokseen tukenaan lukuisat tutkimukset. Samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta vastaan ei voi argumentoida uskottavasti vetoamalla lapsen etuun. Tutkimustulokset eivät tue väitettä, että vanhempien seksuaalinen suuntautuminen olisi relevantti lapsen hyvinvoinnin kannalta ja täten syrjintä vanhempien seksuaalisen suuntautumisen perusteella adoptiotilanteessa on kestämätöntä. Lapset eivät näytä tarvitsevan isän ja äidin mallia perheessään voidakseen hyvin. Todistamisen taakka lepää siis edelleen heidän harteilla, jotka väittävät muuta.

 

Holmlund kirjoittaa: ”Kumpi tässä nyt on aikamme suuri ihmisoikeuskysymys; sukunimi vai ulkoinen adoptio? Muita juridisia eroja nimittäin ei ole.” Tässä hän hyökkää olkiukkoa vastaan. Tuskin kukaan on väittänyt, että saman sukunimen hankkiminen tai ulkoinen adoptio (lapsen edusta piittaamatta) olisi ihmisoikeuskysymys. Ihmisoikeuskysymys on se, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kohdellaan eriarvoisesti estämällä heitä menemästä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Samalla tavalla kuin se on ihmisoikeuskysymys, että eri rotua tai kansallisuutta olevat voivat mennä naimisiin. Kyseessä ei ole pelkästään välittömät konkreettiset asiat, kuten lapsen adoptointi ja saman sukunimen ottaminen, vaan myös periaatteet, kuten yhtäläinen kohtelu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Vaatimalla samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta, vaadimme heille yhtäläistä kohtelua ja tasa-arvoa. Jos laki kohtelee heitä tasa-arvoisesti, heijastuu tämä todennäköisesti myös yhteiskunnan asenteisiin, mikä taas vaikuttaa sukupuolivähemmistöjen edustajien kohteluun arkielämässä. Kenties tasa-arvoinen avioliittolaki johtaisi sukupuolivähemmistöjen syrjinnän vähentymiseen. Näin tasa-arvoinen avioliittolaki toisi epäsuorasti mukanaan muitakin konkreettisia seurauksia kuin välittömät seuraukset, kuten adoptio-oikeus tai saman sukunimen ottaminen. Tasa-arvoinen avioliittolaki olisi vahva kannanotto yhteiskunnalta, että emme hyväksy seksuaalivähemmistöjen eriarvoista kohtelua.

 

Holmlund lopettaa viestinsä: ”–jokainen äänestäjä punnitsee, millä puolueella ja ehdokkaalla on parhaat eväät saada Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta oleelliset kysymykset ratkaistua kestävällä tavalla.” Holmlund antaa olettaa, että tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta oleellinen kysymys. Hän lienee oikeassa väittäessään, että se ei ole Suomen ja suomalaisten Ranskan parlamentin alahuone hyväksyi avioliiton samaa sukupuolta olevien kesken enemmistön tulevaisuuden kannalta oleellinen kysymys, mutta avioliittolaki on hyvinkin oleellinen niiden elämässä, jotka kuuluvat noin 5% homoseksuaaliseen vähemmistöön tai biseksuaaleihin. Kyseessä ei ole koko Suomen tulevaisuus, vaan vähemmistön oikeudet. Tälle vähemmistölle kyseessä on oikeus mennä naimisiin rakastamansa henkilön kanssa ja ympäröivän yhteiskunnan suhtautuminen heihin. Heille tämä ei ole vähäpätöinen kysymys.

Mainokset
Posted in: Helmikuu 2013